Tietoa minusta

Koulutukseltani olen Liikuntatieteiden maisteri (LitM), jonka lisäksi olen kiertänyt koulutuksissa Suomessa ja Euroopassa oppiakseni alan parhailta aiheista, joissa haluan ihmisiä valmentaa ja auttaa. Toimin PT- ja pienryhmävalmentajana pääkaupunkiseudulla Helsingissä ja Espoossa.
Etävalmennusta toteutan sekä suomeksi että englanniksi paikasta riippumatta. Etävalmennus keskittyy ravitsemuksen ja päivittäisten tapojen merkitykseen sekä harjoitusohjelmien suunnitteluun tavoitteidesi mukaan.
Valmennusfilosofiani perustana ovat asioiden katsominen kokonaisuuksina, ajatus että joka päivä voi olla hieman parempi, ja että perusteet pitää tehdä aina hyvin.
Elän niin kuin valmennan. Etsin jatkuvasti uutta tietoa ja kokeilen uusia asioita, jotka auttaisivat minua olemaan vähän parempi kuin eilen. Tätä tietoa yritän siirtää valmennuksiini. Lupaukseni ovat, että olen rehellinen valmennettavilleni, tarjoan parasta käytettävissäni olevaa tietoa, ja vien heitä eteenpäin terveys ja kokonaisuus edellä.
Koulutukset
- Liikuntatieteiden Maisteri (LitM), Jyväskylän Yliopisto
- Liikuntalääketieteen perusopinnot, Itä-Suomen Yliopisto
- Suomen Painonnostoliiton ohjaajakoulutus 1
- ACE Personal Trainer Certification
- Precision Nutrition Level 1 Certified
- Functional Movement Systems (FMS) Certification
- Crossfit Level 1 Trainer
- Ido Portal: Upper Body Seminar, Movement X Seminar, The Corset Seminar
- Liikkuvuuden Vallankumous -koulutus
- Yuval Ayalon: Handstand Workshop
- Muscle Nerds: Foundation Course
- Muscle Nerds: Hypertension Course
- RealMVMT: Level 1 Course


